perjantai 21. heinäkuuta 2017

Olipa kerran hahmo Popan nurkassa

Haluatteko tietää mikä on minun vinkkini jokaiselle pennun tai nuoren koiran kanssa elävälle (tai miksei vanhemmankin koiran kanssa..)?

"Koirapentu on itseääntotetuttava ennustus."

Varhainen kohtaaminen Popan kanssa

Tää on mun uusi motto koiraharrastuksessa. Kuulin tuon lauseen silloin kun tieni Popan kanssa oli vasta alussa ja otin elämäntehtäväkseni elää sen mukaan. Ainoa asia jonka päätin tehdä oikein pentuni kanssa on ajatella sen olevan maailman paras olento niin sillä on parhaat mahdollisuudet olla juuri minulle se maailman paras. Olen hyvin tietoinen siitä että tuhoon tuomittua tapausta tai sairasta koiraa ei ajatuksella muuteta paremmaksi tai kouluteta tokovalioksi. Eikä pelkästään ruusunpunaisten lasien läpi kehitetä mitään järkevää. Tarkoitan tällä motollani lähinnä yhteistyötä ja suhdetta koiraan. Siinä asiassa uskon ajatuksillani ja etenkin omalla uskollani olevan merkitystä.

Ilmoittauduin Popan kanssa Riitta Kivimäen ja Päivi Saarilahden leirille elokuussa. Leiri on pieni intensiivinen viikonloppu, jossa märehditään tokoa ja yhteistyötä koiran kanssa. Leirin esitietona meiltä kysyttiin vaikeita kysymyksiä kuten missä me olemme hyviä?

Rapsuttelin hetken päätäni ja ajattelin kirjoittaa vastaukseksi: "Olen aika hyvä kilauttamaan koiria ja Popa tuntuu kilahtavan erityisen hyvin." Kysyin sitten ihanalta treenikamultani Marjalta mitä kummaa keksin vastaukseksi. Hänhän sen sanoi: meidän vahvuus on se että ajattelen Popan kakkaavan kultaa (ei ihan näillä sanoilla kuitenkaan, hänen vastauksensa oli hienompi).

Tämä on tietoinen päätös joka juontaa juurensa tuohon päivään kun tuore pentu sylissäni kuulin sosiaalistamisluennolla nuo sanat.

Priyan kanssa tein aikoinaan sen virheen, että annoin mahtavasta pennustani muuttua pääni sisällä toivottoman tapauksen. Hyvää tarkoittavat kouluttajat ja jopa ystäväni hokivat liian usein: "miten se on noin hidas?", " se on vähän tuollainen diesel-malli", "ei ole kovin vilkas", "siihen täytyy saada enemmän potkua"... Tämä syrjäytti ajatukseni mahtavasta koiranpennusta ja annoin yhteistyömme rakentua sen varaan. Jos nyt vertaan koiranharrastusta nyrkkeilymatsiin niin minä heitin Priyan kehään hanskat kädessä ja istuin itse yleisön puolelle kuiskimaan muiden katsojien kanssa "ei tuo kuitenkaan onnistu kun se on liian hidas ja liian laiska." Kuinka Priya voi onnistua jos minun pääni sisällä se ei koskaan ole onnistumisen arvoinen? Suhteemme on rakentunut turhaumalle, pettymykselle ja epäluottamukselle. Jos joku kysyy minulta millainen Priya on niin luettelen sen puutteita kun apteekin hyllyltä. Rakastan Priyaa, se on mamman ihana hymytyttö, mutta yhteistyömme kaatuu kerta toisensa jälkeen koska mitään yhteistyötä ei ole olemassa. Tulen surullikseksi kun ajattelen kuinka monta kertaa olen jättänyt rakkaan punanuttuni taistelukehään yksin. Kukaan ei usko meihin jos minä en kykyne uskomaan.

Popan kanssa olen alusta asti tiedostanut, että minun paikkani kehässä on Popan nurkassa kertomassa sille että kakkaa kultaa ja röyhtäisee sateenkaaria. Vaikka yleisössä ihmiset olisivat sitä mieltä että "se on liian hidas/tyhmä/nopea/äänekäs.." niin ainut asia jolla on merkitystä on se mitä minä ajattelen koirastani ja kuinka paljon tykkään tehdä sen kanssa. Koiraharrastusmaailma on täynnä kateellisia akkoja ja ukkoja jotka rakastavat luetella kaikki puutteet toisten koirissa ja tekemisessä. Olen kuullut Popastakin kuinka se on liian sitä, tuota ja tätä. Olisin voinut rakentaa suhteen toisen kerran kieroon. Mutta empä tehnyt näin. Jos joku kysyy minulta Popasta niin sen vahvuudet tulevat kuin apteekin hyllyltä. Popalla ei ole vikoja jos minulta kysytään, sillä on vain kehityskohteita. Onnistuminen mitataan meidän fiiliksessä treenikuplassa ja yhteistyömme siellä on täyttä timanttia. Popa on itsevarma, iloinen ja onnellinen ja luulempa että se hakisi vaikka kuun taivaalta jos osaisin sen sille kouluttaa. Minua taas hymyilyttää ja tuntuu kuinka halkeaisin onnesta kun mustavalkoinen olento tuijottaa minua ja kysyy: "mitä seuraavaksi?"

Priyan kanssa olen ottanut asenneremonttia. Vaikka on todella vaikeaa ja pitkä tie on edessä niin punavalkoisen kanssa aletaan olla jo plussan puolella. Tähän on auttanut kevyempi treenitahti ja lajinvaihto. Priya on todella pätevä koiratanssija!

Tämän pitkän jaarituksen pointti oli se, että pennunomistajat: oppikaa minun virheistäni ja uskokaa pentujenne olevan maailman parhaita juuri teille koska sitten niistä kasvaa koiria joilla on parhaat edellytykset olla juuri sellaisia.

Sitten lisää tätä hehkutusta:

Kuka myöntää kävänsä kouluttamassa Popaa silloin kun mä oon poissa?

Miten hitossa se oppii asioita niin yksinkertaisesti? Aika monessa asiassa opetusmetodini on ollut: "teen jotakin säätöä" ja Poppeli oppii silti asioita. Ihan kuin se olisi lukenut tokon sääntökirjan ja yrittäisi huitomisestani päätellä mitähän liikettä se yrittää opettaa. Sen kanssa jää usein joku välivaiheen välivaihe opettamatta koska neiti tekee homman ekalla kerralla oikein. Muistan kuinka Priyan kanssa väännettiin sitä meneekö me maahan jos minä liikun/se on perusasennossa/seuruussa/maa on kova/märkä/on kuuma/kylmä/väsy... Popalle se on ihan sama missä me Milli möllöttää, mitä se tekee ja missä olosuhteissa, käsky on aina käsky ja pieni partiolainen suorittaa sen olosuhteista huolimatta. Opetin sille siis maahanmenon ja sen seurauksena se teki seuraavalla viikolla kokonaisen liikkeestä maahanmenon.

Ihan piruuttani testasin miten se tekee alokasluokan liikkeet. No hittolainen sehän teki suurimman osan kokonaisena. Ainoastaan seuruu hajoaa käsiin viimeistään juoksuosuudessa jossa nuppi kuumuu vielä hieman liian herkästi. Todennäköisesti puolisokealla tuomarilla seuruu olisi kuitenkin jonkun pistemäärän arvoinen. Minun silmäni se on vaan turhan levotonta. Loppupäätelmä: meidän pitäis alkaa vääntää kokonaisuutta kasaan koska minun kakarani olisi kohta valmis kokeeseen! (Ei meillä sinne kyllä mikään kiire ole tässä valmiissa maailmassa)

Ja mikä parasta: Popan kanssa on todella rentoa olla kentällä. Luotto toimii 100% Se tekee homman juuri niin hyvin kun minä olen sen osannut opettaa.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Olipa kerran hoitokoirat

Facebook muistutti minua mielenkiintoisesta faktasta: meillä on ollut viime viikon aikana hoitokoira joka vuosi kolmen vuoden ajan. Kyseessä on ilmeisesti todella suosittu lomaviikko koiranomistajille. Tänä vuonna vedin hoitokoira-systeemin vielä ihan toiselle ulottuvuudelle kun meillä oli vieraileva tähti kylässä kaksi viikkoa putkeen. Ensin vieraili Popan sukua kun Tina-sisko tarvitsi hoitopaikkaa, sitten oli Priyan sukukokouksen vuoro kun Prilliksen Gatsby-veli oli kylässä. Onneksi minulla kiltit ja sopeutuvaiset koirat ja mies, joka rakastaa koiria yhtä paljon kuin minä. Tällä hetkellä kaksi koiraa tuntuu todella vähäiseltä ja lenkillä oli hieman alaston olo ilman kolmatta hihnaa.

Yhden aamulenkin ajan ne olivat samaan aikaan hoidossa

Olen täysin vakuuttunut että Priyasta on kasvanut niin sosiaalinen ja sovinnollinen koska olen pitänyt sen kanssa paljon hoitokoiria. Se tottui jo nuorena siihen että sen kotiin saattaa tulla vieras koira viikoksi asumaan ja tämä on vahtiviettiselle aussiellekin ihan ok. Se on oppinut elämään erilaisten koirien kanssa rauhallista rinnakkaiseloa. Toki tässä on kyse myös persoonasta, mutta uskon että tottumisella on myös näppinsä pelissä siinä, että Prillis hyväksyy kotiinsa mukisematta kaikki. Kaikki saavat nukkua sen sohvalla, leikkiä sen leluilla ja kerjätä rapsutuksia sen omistajilta. Popasta on hyvää vauhtia kuoriutumassa samanlainen. Se ottaa hyväntahtoisesti kaikki vastaan ja elää (omalla popaisella tyylillään) rauhallista rinnakkaiseloa kaikenkarvaisen tyyppien kanssa. Olen aika ylpeä että minulla on kaksi niin sosiaalista koiraa.

Tyttöjen sukulaisia on mielenkiintoista hoitaa. Tina-sisko osittautui ihan samanlaiseksi kuin Popa! Silloin pentulaatikossa olin ihan yhtä ihastunut Tinaan kun Popaankin joten minulla on ilmeisesti tietynlainen maku koirien suhteen. Tinalla oli ihan samanlainen "mitä maailma voisi tänään minulle tarjota"-asenne kuin Popalla. Tytöillä osui leikit loistavasti yksiin ja Tina oli suosittu painikaveri niin Popan kun Priyankin kanssa. Priya tarvitsee leikkikaverikseen tietynlaisen nartun. Se leikkii hyvin kaikkien urosten kanssa, mutta liian nöyriä narttuja se "simputtaa" mielestäni liikaa. Tinalla oli juuri sopivasti asennetta leikkimään myös Prilliksen kanssa.

Priyan veli Gatsby oli minun yllätyksekseni ihan samanlainen kuin Priya!! Olen nähnyt Gatsbyä aikaisemmin vain hyvin erikoisissa tilanteissa joissa se ei ehkä ole näyttänyt niitä parhaita puoliaan. Nyt viikon aikana rakastuin siihen ihan uudella tavalla. Se oli meidän tyttöjen kanssa todella sovinnollinen. Tytöt saivat tehdä sille ihan mitä vaan. Popa roikkui sen niskassa kynsin ja hampain, paimensi sitä, kiljui sille, hyppi päälle ja heitti sitä lattialle. Priya sen sijaan oli veljelleen nyrpeä ja komensi sen kauas hänen arvokkaasta takapuolestaan. Myöhemmin selvisi että Priya teki juoksuja ja oli siksi tavallista kiukkuisempi vähän kaikille uroksille. Gatsby raukka vaan joutui tulilinjalle koska eleli PMS-Priyan kanssa samassa talossa. Silloin kun Priya unohti olla sitruunan niellyt ämmä niin se vei veljeltään kaikki kepit, juoksi sen kumoon ja louskutti korvan vieressä. Merle herrasmies sieti tämänkin kohtalon rauhallisena. Gatsby vaikutti hyvin samalla tavalla hyväpäiseltä ja lehmänhermoiselta kuin Priya. Se myös löysi lenkillä jokaisen kuraojan ihan kuin siskonsa ja rakasti juosta Popan perässä lenkillä monttu auki kiljuen: IHAN KUIN PRIYA. Huuto oli juuri samanlainen saaliskiljunta. En ollut aivan varma kumman turvasta mylvintä välillä irtosi. Kun iltaisin silittelin Gatsbyn päätä pimeässä niin se tuntui ihan samalta kuin siskollaan. Nämä hoitokoirat ovat juuri tämän vuoksi minulle niin arvokkaita: on mahtavaa tutustua tuttuihin koiriin ihan uudella tavalla.

Gatsby erosi Priyasta ainakin yhdellä merkittävällä tavalla: se teki kaiken huomattavasti kovempaa kuin Priya. Siinä missä Priya näytti kiihtymystään vain vähän niin Käpy-herra näytti koko voimansa. Hassua sanoa näin Priyan kohdalla, mutta se on samalla tavalla kiihkeä kuin Gatsby. Priyakin kiihtyy tietyissä tilanteissa. Se vaan näyttää kiihtymisensä eri volyymillä, mitä velipoika. Testailin vähän myös treenata Käpsyttimen kanssa ja wau se oli kyllä hieno otus! Potkua löytyi juuri sopivasti! Jos mulla olisi aussien paikka vapaana niin varmasti kuolaisin Gatsbyn tulevaa pentuetta.

Tytöt ovat hoitokoirien viihdyttämisen lisäksi treenailleetkin. Popa on yrittänyt ratkoa seuraamistaan eteenpäin, opetellut maahanmenoon parempaa tekniikkaa, noutoa ja ohjatun suuntia. Priya on pistänyt kokoon koiratanssin ohjelmaa.

Tässä lyhyt video Popan ohjatun noudon alkeista.



Tytöillä alkoi myös juoksut. Luitte oikein: tytöillä!! Meillä juostaan siis sopivasti synkronoidusti. Tytöt veivät tämän BFF-jutun hieman pidemmälle kuin toiset.

Molemmat on tosi innoissaan pöksyistä..

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Olipa kerran Popan ensimmäinen vuosi

Vihdoin: Popan synttärivideo, olkaa hyvä!

Video ei välttämättä näy mobiililaitteilla.


torstai 29. kesäkuuta 2017

Olipa kerran Popa 1v



Popa eli tutummin Poppeli, Poppana, Pops, Popsis, Pop, Luikku Lippo Ruotonen tai kauppias Muikkunen täyttää tänään kokonaisen vuoden. Onnea rakas!

Vuosi sitten valvoin facebookin välityksellä Kulon synnytystä. Elettiin siskoni hääviikkoa ja tähän liittyvä jännitys piti siskoani hereillä. Hän höpötteli omia häähössötyksiään ja minä pentuhössötyksiä. Seuraavana päivänä siskoni oli hermostua siihen kun hääjuttujen sijasta minä opettelin tunnistamaan nämä hurmaavat marsut ja tuntemaan ne nimeltä.

Pentujen syntymästä käynnistyi hyvin pennuntuoksuinen kesä. Kulo sai synnytyksen jälkeen kohtutulehduksen ja kasvattaja tarvitsi apua pentujen hoidossa. Valvoin Kulon ja viikon ikäisten pentujen kanssa koko yön ja pakkojuotin äitikoiralle vettä sekä huolehdin siitä että se käänsi kylkeänsä. Valvoin myös toisen yön pentujen varaemon kanssa kun Kulo tarvitsi apua imetyksessä.

Kun kriittisestä vaiheesta oli päästy niin ravasin pentujen kanssa puuhastelemassa harva se päivä. Leikin niiden kanssa, pussailin niitä ja imppasin ihanaa pentujen hajua. Kulon pennuista tuli kaikista minulle valvavan tärkeitä. Niiden kasvua ja kehitystä oli aivan ihanaa seurata vierestä. Lemppareiksi nousivat pentueen puuhakkaimmat pennut koska ne jaksoivat viihdyttää kyltymätöntä pentujen ihastelijaa pisimpään. Yksi näistä "aina hereillä" tättähääristä oli Popa.

Vitsailin Katrille jo pentujen ollessa 3-viikkosia, että Popan pitäisi muuttaa meille koska sen nimi sopii perheemme P-teemaan. Ja kuinkas sitten kävikään: Popa muutti meille.

Millainen Popasta on kasvanut?

Popaa on vaikea kuvailla. Se kuuluu niihin tyyppeihin jotka pitää kokea uskoakseen. Popan kanssa ei ole koskaan tylsää. Sen persoonaa hallitsee aivan valtava toiminnanhalu. Popa kyllästyy helposti ja etsii jatkuvasti jotain älyllistä haastetta. Sen puuhastelusta tekee hassua se, että se ei perustu päättömään reikäpäiseen säätämiseen (vaikka se joskus näyttää siltä) vaan enemmänkin sellaiseen "hmm... mitä jos?"- pohdiskeluun. Joskus se päättää kokeilla mitä tapahtuu jos kiipeää sohvan selkänojan päälle ja heittää pallon sieltä lattialle tai vierittää sen selkänojaa pitkin alas. Joskus se kokeilee mitä tapahtuu jos se tiputtaa haarukan kukkarukkuun. Näin Popallisena en enää ihmettele ollenkaan jos eteisessa ei ole kuin yksi pari jokaisesta kenkäparista, sohvatyynyen alta löytyy tiskialtaasta varastettu lusikka tai päähäni lentää keskellä yötä frisbee.

Popa ehtii kaikkialle ja keksii ihan kaiken. Se avaa kaapit, ovet, laatikot ja jopa pesukoneen. Popa murtautuu häkistä ulos, kiipeää tiskipöydälle ja ryömii sohvan taakse.

Popa on varsinainen älykkö. Se on todella nopea pääkopaltaan, yhdistelee asioita ja oppii ihan silmänräpäyksessä. Tämä tekee siitä haastavan koulutettavan. Se ei anna rähmäkäpälyyttä helposti anteeksi. Oppiessaan Popa on todella aktiivinen ratkomaan pulmia. Se janoaa oikeaa vastausta ja haluaa ymmärtää mitä siltä halutaan. Epäselvään ohjeistukseen se vastaa kimeällä vastalauseella. Jos ohjaaja on epäreilu niin se kuuluu ja kuuluu kovaa.

Pentuna Popalla oli ongelmia rauhoittua. Se lisäsi väsyessään vain vauhtia siihen asti kunnes se rauhoitettiin häkkiin tai syliin. Nyt Popan kotikäytös on rauhoittunut paljon. Se on edelleen eneginen puuhastelija, joka keksii omia hienoja projektejaan. Nykyään se vaan ymmärtää milloin se väsyy ja rauhoittuu lepäämään (ainakin joskus..)

Popa on todella kiihkeä. Se kiihtyy nollasta sataan sekunnissa jos sille antaa pienimmänkin syyn. Arkikäytös on ollut ja on edelleen reaktiivisen apinan kanssa varsinainen työsarka. Kun Popa oli 3kk sairaslomalla, se saattoi kiljua yhtä soittoa koko lenkin ajan ja kiihtyä pienimmästäkin vihjeestä. Nykyään lenkkeily alkaa jo sujua kun pahimmat paineet pääsee purkamaan metsälenkeillä ja treenaamiseen. Silti sen kanssa täytyy olla aina "askeleen edellä" neitiä ja työstää tilanteita jossa nuppi pääsee kuumumaan. Tälläisiä tilanteita ovat vielä jotkut koirien ohitukset, metsän/treenikentän lähestyminen, koirakavereiden näkeminen ja jostain syystä liikennevalot. Popalla ei ole arjessa silmänkäyttöä eikä pyörien, autojen ym. jahtaamista.

Tällä hetkellä sanoisin että Popa on hieman kovahko paimeneksi. Se on itsevarma ja seisoo vahvasti omilla tassuillaan. Popa ei omasta mielestään tarvitse ketään ja me ihmiset olemme täällä häntä varten. Neidin luonto on hyvin kaukana siitä nöyrästä ihmisen varjosta jollaiseksi bordercollieita joskus kutsutaan. Popa tekee hommia hommien itsensä takia (tai lelun), ei missään tapauksessa miellyttääkseen ketään. Se on onneksi todella yhteistyöhaluinen ja helposti koulutettavissa vaikka kiltiksi sitä ei oikein voi kutsua.

Popalla on tosi korkea työmoraali ja sitä on ilo kouluttaa. Se työskentelee hyvin häiriöistä, säästä tai paikasta huolimatta. Se antaa aina parhaansa. Priyan ailahtelevaisuuden jälkeen Popan työmoraali tuntuu aivan taivaalliselta. Rakastan sen tapaa työskennellä! Se on kiihkeä ja intensiivinen, mutta kuitenkin äärettömän keskittymiskykyinen ja järkevä. Popa palkkautuu hyvin lelulla ja taistelee raivokkaasti. Popa ei ole kovin ahne, mutta palkkautuu tarvittaessa myös ruualla. Popa on sitkeä työskentelijä, joka ei helpolla luovuta.

Popa on hassulla tavalla sosiaalinen. Olen joskus vitsaillut että sen on pakko olla autistinen lapsinero. Popa rakastaa kaikkia koiria ja ihmisiä varauksetta... jos sitä kiinnostaa. Popa ei edes tervehdi minua kun tulen kotiin jos sillä on jotain muuta tekemistä. Se saattaa toisena päivänä kulkea kavereidensa ohi ja teeskennellä että he ovat ilmaa. Sitten toisena päivänä se tyrkyttää rakkauttaan väkisin ihan kaikille. Popa ei myöskään osaa lopettaa rakkautensa tyrkyttäistä. Mitä enemmän kaveri näyttää hammasta tai työntää sitä pois niin sitä kovempaa Popa tulee takaisin. Ainakin vielä yksivuotiaana Popa tulee kaikkien ihmisten ja koirien kanssa juttuun. Se ei ole koskaan pelännyt mitään eikä ketään ja on sosiaalisissa suhteissaan hyvin sovinnollinen.

Popalla on muumit hyvin järjestyksessä laaksossa. Sillä ei ole ongelmia äänien tai alustojen kanssa. Popa selvittää itse omat ongelmansa. Jos se säikähtää jotain niin se menee reagoinnin jälkeen itse tarkistamaan mörön.

Popa ei suinkaan ole täydellinen koira. Sen kanssa on ollut haastetta ja toistakin. Treenatessa työskentelemme paljon ääntelyn (komennushaukku) kanssa ja vireen tasaamisessa. Arjessa taas reaktiivisuuden ja rauhoittumisen kanssa. Olen silti niin kiitollinen siitä että sain juuri tämän kultakimpaleen itselleni. Popastaon tullut minulle lyhyessä ajassa todella tärkeä perheenjäsen. Popa on rakastettavan raivostuttava persoona!

Kiitos Katri-kasvattaja siitä että luotit tämän kultakimpaleen meille.



















keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Olipa kerran sokerista tehty

Eilen Riitan treeneissä satoi vettä. Kunnon koiraharrastaja ei silloin jää peiton alle makaamaan vaan käyttää treenitilanteen hyödyksi (vaikka myönnän että mieleni teki mieluummin kyyhöttää sisällä). Harjoittelimme siis lätäkössä läträämistä. Vaikka Poppeli on aikamoinen vesipeto niin prinsessan mielestä lätäkössä ei ole soveliasta mennä maahan.



Harjoittelimme lätäkössä läträystä kohdetyöskentelyn avulla. Vahvistimme ensimmäisenä maahanmenoa makuualustalle. Sitten jatkoimme niin että lätäkkö oli tavallaan koiran kohde, johon sen piti tajota maahanmenoa. Popa ymmärsi nopeasti tarjota lätäkköä kohteena, mutta maahanmeno tuntui ylitsepääsemättömän ällöttävältä. Se tarjosi kaikkea muuta. Se sättäsi ja hyppi lätäkössä ympäriinsä, puhalsi jopa kuplia siihen. Loppujen lopuksi minun piti houkutella se makaamaan lätäkköön. Tämä menee siis pitkän treenilistan jatkoksi.

Seuraavaksi teimme hyppyä avustajan kanssa. Koiraa juoksutettiin hypyn yli edestakaisin. Popa ei millään ensin meinannut huomata hyppyä. Se juoksenteli riemuissaan minun ja Riitan väliä, mutta hyppy jäi autuaasti hakematta. Pienen bortsun piti oikein pohtia että se muisti rallattaa hypyn yli.

Lopuksi katsoimme vielä maahanmenoa. Tämä on ollut meidän ikuisuusongelmamme. Tai tarkemmin sanottuna minun ikuisuusongelmani. En ole onnistunut opettamaan Priyalle enkä Popalle hyvää maahanmenoa. Popan istu-maahan vaihto on oikein hyvä, mutta seiso-maahan vaatii vielä todella paljon vääntämistä.

Meillä on ollut Popan sisko Tina hoidossa. Minusta on ollut hauskaa tutustua Popan sisaruksiin tarkemmin hoitokoirina. Etenkin tässä Tinassa tunnistan todella paljon samaa kuin Popassa. Ne on ihan selvästi samasta puusta poimittuja.




torstai 15. kesäkuuta 2017

Olipa kerran mökkihöperöä treenaamista

Tästä ei tule blogin puolesta kovin tuottoisa kesä. Tuntuu että minulla on niin monta rautaa tulessa etten ehdi takoa niitä kaikkia. Tälläisessä yhtälössä käytän vapaa-aikaani mieluummin koirien kanssa treenaamiseen kuin siitä kirjoittamiseen.Tällä hetkellä minulle ei myöskään ole mitään julkaistavaa. Kaikki kuvattu materiaali keräytyy Popan 1v videoon.



On tuntunut yllättävän vapautuneelta treenata ilman säännöllistä ryhmää. Kaikki treeniryhmämme  tänä kesänä kokoontuvat säännöllisen epäsäännöllisesti, joten olen käynyt paljon treenaamassa koirien kanssa "ihan vaan kolmestaan". Tälläisestä treenaamisesta puuttuu se sosiaalinen puoli, joten en ole jaksanut raahautua kentälle turhan usein. Mitään mainittavan ihmeellistä ei ole siis tapahtunut treenirintamalla. Popa on kokeillut jälkeä, tehnyt hakua, aloittanut ohjatun noudon suuntien treenaamisen, opetellut kaukoja, seuraamisen pään asentoa (h"@£#tin pää) ja vienyt kosketusalustaa uudelle tasolle.

Pakko kyllä hieman hehkuttaa Popaa. Sillä on ihan jäätävä työmoraali. Ihan sama vaikka aurinko polttaa taivaalta niin että kieli roikkuu polvissa asti tai sataa kissoja ja koiria taivaan täydeltä. Popa yrittää parhaansa. Treenikaverini hakuryhmästä nimesi Popan pieneksi partiolaiseksi koska se ei ihmisiä etsiessään tunnu olevan lainkaan kiinnostunut palkasta jota sille tarjotaan. Homma itsessään tuntuu olevan paras palkinto. Pieni partiolainen tekee hommat myös niin hyvin hyvin kuin osaa vaikka ohjaaja on tyhmä eikä kerro ohjeita tarpeeksi selkeästi. Se tekee kaiken minkä pyydän juuri niin hyvin kuin olen se sille opettanut. Tälläisen koiran kanssa on ihana työskennellä.

Popan kanssa on myös arjessa löytynyt jokin uusi yhteys. En tiedä onko Poppeli muistanut ottaa aamulääkkensä lähiaikoina tai onko tämä sitä kuuluisaa aikuistumista, mutta minusta tuntuu että se on ollut lähiaikoina minun "luottokoirani". Se, joka saa olla vapaana enemmän ja jonka laitan viimeisenä hihnaan kun joku tulee vastaan.

Popa on niin monella tapaa yksinkertaisempi kuin Priya. Priyakin on mielestäni kiltti ja nöyrä koira (ainakin jossain määrin), mutta sen kanssa eläminen ,arjessa ja treenikentällä, on täynnä harmaata aluetta. Siinä missä asiat ovat usein Popalle mustia ja valkoisia niin Priyalle ne ovat harmaita. Se yrittää löytää aktiivisesti niitä saakelin porsaanreikiään sen harmaan alueen läpi. Priya suosikki porsaanreiät ovat: 1) Milli kääntää selkänsä = käsky ei enää päde 2) Milli puhuu jonkun kanssa = käsky ei enää ole voimassa 3) Milli katsoo puhelinta = voin tehdä ihan mitä haluan.

Esimerkiksi olimme tyttöjen kanssa uimassa rannalla. Samalle rannalle tuli cockerspanielin pentu uiskentelemaan oman porukkansa kanssa. Popa yritti kerran, yhden ainoan kerran mennä moikkaamaan pentua. Minä sanoin että "ei me nyt moikata sitä". Asia rekisteröityi Popalle ja se ui tyytyväisenä omia reittejään, haki keppejä ja leikki rannassa. Se kävi jopa kerran hakemassa cockerille heitetyn kepin, mutta jätti pennun rauhaan. Sen sijaan punaisen sian kanssa keskustelu kuulosti tältä:

"Ei me mennä sinne Priya."
"Nyt se ei kato, nyt mää meen."
"Et muuten mene sinne."
"Nyt se ei kato, mää vähän nuuskaisen."
"Priya et mene sinne!!"
"Vähän hivuttaudun lähemmäs nyt kun se ei katso."

Sille saa olla hinkkaamassa samasta hiton asiasta koko ajan. Se on kiltisti niin kauan kuin kokee että sillä ei ole mahdollisuutta tehdä mitä häntä huvittaa. Kuitenkin jos harmaalla alueella on yksikin porsaanreikä, katse muualle tai vilkaisu puhelimeen niin possu käyttää tämän hyväkseen. Se on kiero pieni elukka.

Kahden koiran kanssa elo alkaa muuten tuntua todella helpolta. Hihnakävely alkaa toimia, ohitukset ovat kivuttomia ja kaksikon yleinen hallinta on parantunut. Tuntuu hassulta ajatella että vasta neljä kuukautta sitten en pystynyt kulkemaan tyttöjen kanssa samaan aikaan lenkillä koska Popa kiihtyi niin paljon ihan kaikesta ja sen hallitsemiseen tarvittiin "kaksi kättä". Tuntuu että Popa on viimein toipunut operaatiosta myös henkisesti ja ylimääräiset patoumat ovat jääneet pois. Se on vieläkin hieman "trigger happy" vinkupallo, mutta teitty reaktiivisuus kuuluu sen luonteeseen ja sitä työstämme vielä pitkään.

Koska kaksi koiraa ei tunnu enää haasteelta niin olen ottanut taas kavereiden koiria hoitoon. Tällä viikolla meillä on ollut yökylässä Popan sisko Love. Siskoksien touhuja on ollut mahtava seurata. Niillä oli yhdessä oikein kunnon pyjamabileet kun ne tunkivat yhdessä samaan petiin nukkumaan ja jouduin keskellä yöä keskeyttämään hyvin alkaneet hammastelut. Lenkillä olen löytänyt uuden tason sanalle "hihnat solmussa", mutta muuten kolme koiraa menee siinä missä kaksikin. Kunhan vain yksi niistä on Popa. Popassa ja Lovessa on paljon samaa. Yöllä en esimerkiksi pimeässä tunnistanut kumpi niistä tuli viereeni nukkumaan. Aivan samanlainen puikulapää muikutus vastasi silitykseen. Popan trigger happy-vinkupallo ominaisuutta siinä ei kuitenkaan ole vaan sisko vaikutti hyvällä tavalla tasaisemmalta eikä lähtenyt aina mukaan systerin "kiihdytään nollasta sataan"-juttuihin mukaan.

Tässä postauksessa ei ollut nyt mitään järkeä. Tunsin vain huonoa omaatuntoa kun en ole huomioinut blogia ja piti tulla naputtelemaan ahdistus pois.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Olipa kerran ihmisiä syövä kirahvi-kana-risteytys tokoilee

Helatorstaina herätyskello pirahti soimaan ennen klo seitsemää aamulla. Miksi? No menimme tokokoulutukseen tietysti. Olimme parin treenikaverin kanssa varanneet Riitta Kivimäeltä yksärin (koska kouluttaja-parka ei joudu katselemaan meitä ryhmätreeneissä tarpeeksi).

Kuva on Marjan käsialaa. Iloiset Voltti, Pörri, Popa ja Priya

Kirahvin levoton pää seuruussa

Aamu-uninen Poppelsson sai tehdä alkuun seuraamista. Neiti raivo-kirahvin seuruu on aiheuttanut minulle päänvaivaa. Priyalla on aina ollut ihanan ryhdikäs ja lennokas seuruu (hyvässä vireessä). Aika usein aussieilta löytyy sellainen makea seuruu melko helposti ja tähän tottuneena en niele Popan versiota kovin helposti. Neiti Poppeli on syntynyt kanan, rajalassien ja kirahvin risteytyksenä ja sen seuruu on aivan kamalaa. Se seuraa lapa liian takana, kaula kiedottuna reiteni ympärille sekä nokkii ja napsii vaatteitani aina tilaisuuden tullen.

Kuvittele raivokas ihmisiä syövä kirahvi, joka nokkii kuonollaan ympäriinsä ja kietoo pitkän kaulansa reisiesi ympärille. Siinä on Popan seuruu tällä hetkellä. Toivoin että Riitta voisi pelastaa meidät tältä kammotukselta.

Ihan ensimmäisenä Riitta pyysi minua ottamaan namit pois treeniliivin etutaskusta. Vaikka Popan palkka on aina annettu vasemman jalkani housunsaumasta (siitä tokoilijoiden pyhästä paikasta!) niin viisas koira on keksinyt missä säilytän nameja. Palkkojen säilytyspaikka on ohjannut Popan luonnottoman pitkää kaulaa alemmas ja lapa on näin jäänyt taakse (jotta kirahvin kaula mahtuu kurkkimaan taskuani kohti). Tämä ajatus pitäisi ensin rikkoa ja lyödä arvoa sille oikealle pyhälle paikalle. Tökkiminen on myös osa namien kyttäys prosessia ja kiljuminen/näykkiminen osa siihen liittyvää turhaumaa. Pääsin juuri sanomasta että Popa seuraa kotona paremmin ja ryhdikkäämmin. No kas, minulla ei koskaan ole treeniliivi päällä kun teen olkkaritokoa. Treeniliivi siis mäkeen hetkeksi kun teen seuruuta ja palkkoja säilytetään oikealla puolella.

Lisäksi lähdimme sheippaamaan Popalle pään asentoa. Merkkaus tipahti siitä kun kuono nousi oikeaan paikkaan ja lapa tuli edemmäs. Popa sai juonesta kiinni aika nopeasti ja alkoi parantaa ryhtiään. Tämä sytytti minussa toivonkipinän: ehkä emme oli tuomittuja kamalaan seuruuseen sittenkään. Lisäksi palkkaukseni vaati hieman hiomista. Merkattuani seuruun peruutan helposti itse Popan kohdalle antamaan namin kirahvin suuhun. Minun pitäisi jatkaa eteenpäin ja palkata kirahvi siitä että se hakeutuu eteenpäin luokseni. Omien toimintatapojensa muuttaminen kahdeksan jälkeen aamulla ei ole muuten helppoa!

Riitta kehotti minua tekemään myös paljon nami-lelu vaihtoja koska palkat alkavat olla taas epätasapainossa. Pentuna työstimme paljon ongelmaa ja se on kantanut tähän asti. Nyt juoksujen kynnyksellä nami on menettänyt taas hurjasti arvoaan.

Irtoamisongelmia

Popa oli pentuna kovin irtoavainen tapaus. Se hakeutui mielellään targettiin jos toiseenkin pidemmällekin matkalle. Sitten tuli sairasloma ja pitkä tauko minkäänlaisesta vauhtiliikkeistä. Sitä saa mitä vahvistaa ja Popasta on tullut mamman jaloissa nysväävä loinen jonka mielestä se on turhanpäiväistä irrota targeteille.

Lähdimme työstämään tätä ongelmaa pentuharjoituksista käsin. Kaivoin Popalle esiin häkkileikin ja lähdin pidentämää matkaa. Jossain vaiheessa tuli vastaan "hittoako määä tonne irtoan kun palkat on sulla" hetki. Nämä ovat juuri niitä samoja ongelmia mitä työstin Priyan kanssa aikoinaan häkkileikin avulla. Häkin avulla prosessia ei tarvinnut käydä läpi esimerkiksi ruudun kanssa. Myös itsessään koiralle samantekevä häkki on kohde johon koiran tulee hakeutua ja jäädä paikoilleen vaikka se tietää itoavansa omistajasta ja tätä kautta yleensä palkasta. Kyllä Popa osaa nimittäin palkalle irrota vallan mainiosti. Sen päätä kaivertaa vain se palkasta poispäin irtoaminen.

Työstimme tätä kilpajuoksun avulla. Jos Popa ei halunnut irrota niin Milli vei häkin ja tätä kautta Milli sai kaikki karvalelutkin. Tämä lähti nopeasti toimimaan ja Popa tekikin hyviä toistoja häkkiin irtoamista.

Reseptinä siis pitkiä irtoamisia etupalkalle, oikeasti niin pitkiä että idea tulee Popalle selväksi: nyt irrotaan! Lisäksi häkkileikin, kosketusalustan, seinätargetin ym. vahvistamista pidemmällä matkalla tarvittaessa kilpajuoksun kautta,

Prilliksen kosketusalustatreenit



Jatkettiin vielä koulutuksen jälkeen itsenäisesti treeniä vanhempien koirien kanssa. Priya on koeläimeni. Sen kouluttaminen on tietyllä tavalla helppoa minulle koska tunnen sen oppimistyylin niin läpikotaisin. Popan kanssa liikun vielä vierailla vesillä ja koko ajan löydän sen kanssa uusia ulottuvuuksia. Jos haluan testata jotain uutta ideaa niin luonnollisesti kaivan häkistä treenikentälle Prilliksen.

Halusin tehdä kosketusalustatreeniä, jossa:

- Priya irtoaa alustalle ja siitä luvalla takapalkalle
- Priya irtoaa alustalle mutta vapautankin sen juoksemaan targetin läpi etupalkalle
- Priya irtoa kosketusalustalle ja vaihtaa siitä toiselle kosketusalustalle ja siitä takapalkalle

Haluaisin käyttää tälläistä härvelystä koiratanssissa ja mahdollisesti eteenlähetyksessä Popalla jos sillä ilmenee flänkkäämistä tai muuta kiemurtelua.

Prillis osti idean käsitttämättömän nopeasti! Sain sen helposti irtoamaan useammalle targetille ennen vapautusta palkalle. Hieno punainen tanssitassu!